Viikonloppuna oltiin tyttöporukalla risteilyllä, tällä kertaa suunnattiin kuitenkin länsinaapuriin Tukholmaan päiväksi. Lähtöpaikkana Turku, koska shoppailuaikaa jää enemmän ;) Menomatka seilattiin Viking Gracella, joka oli elämäni ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen
siisti ja viihtyisä ruotsinlaiva. Tuskin sekään sitä ikuisesti on, mutta toistaiseksi laivan henkilökunta huolehti siitä hyvin, esim. baarin tanssilattialle ei ollut asiaa juoma kädessä. Kannatetaan, nimimerkillä kyllästynyt lasinsiruihin korkokengissä!
Aloitettiin ilta buffetilla, joka sekin osoittautui todella hyväksi valinnaksi. Valikoimaa oli todella paljon aina mädistä ja simpukoista lihapulliin ja perunamuusiin, ja olipa jälkiruuillekin ihan oma linjastonsa. Ja ruoka ei kerrankin maistunut mikrossa kolmeen kertaan lämmitetyltä vaan se oli ihan ravintolatasoa ja tuoretta, nam, suosittelen! Syömästä suunnattiin tax-freen kautta tanssiravintolaan, jossa esiintyi Pete Parkkonen Rock'n Roll Sensation -nimisen kokoonpanon riveissä. Pojat veti ihan mielettömän hyvän keikan kaikkia coverbiisejä, kiva kun kerrankin tulee laivan tanssiravintolassa jotain muuta kun iskelmää :) Myönnetään, olihan se Pete aika ihana muutenkin :D
|
Buffet |
|
Jälkkäripöydän antimia |
Aamulla noustiin reippaina (tosi!) kukonlaulun aikaan 6.30 maihin ja käveltiin satamasta vanhaan kaupunkiin, kun todettiin että mikään ei vielä ollut auki ja ilmakin oli aurinkoinen. Ei siitä kyllä pitkä matka ollutkaan, vanhaan kaupunkiin ehkä kilometri ja toinen mokoma sitten keskustaan Sergelin torille. Mentiin aamupalalle kivaan Espresso House -nimiseen kahvilaan, josta sai vaikka mitä ihania tuoreita sämpylöitä, smoothieita ja muita herkkuja. Todettiin, että Suomessa, tai ainakaan Tampereella, ei oo ollenkaan samanlaista kahvilakulttuuria. Kaikki syötävät on jotenkin kovin teollisia ja sisustuskin usein kolkko, ehkä siksi kotimaassa tuleekin käytyä ihan liian vähän kahviloissa. Tosin Tampereelle on nyt kahden kuukauden sisään avattu jo neljä tosi houkuttelevan näköistä kahvilaa, eli asiaan on saattanut tulla jo parannus kunhan kävis vaan maistelemassa!
|
Vanha kaupunki |
|
Vanha kaupunki |
|
Aamiaisvalikoimaa |
Koko päivä kulukin sitten rattoisasti ostoksilla, vaikka jalat olikin aivan poikki kun lopulta raahauduttiin takas vanhaan kaupunkiin ja johonkin ravintolaan. Otettiin niinkin eksoottiset annokset kun lihapullat kermakastikkeella ja puolukkahillolla :) En tiedä mitä ne tekee eri tavalla kun muut, mutta kyllä ruotsalaiset vaan hallitsee lihapullien paistamisen jalon taidon. Paluumatka taittui Viking Amorellalla, joka olikin taas ihan normaali ruotsinlaiva kaikkine iskelmäbändeineen ja sotkuisine hytteineen. No, hauskaa oli kuten aina näiden tyttöjen kanssa on ja kotiinkin selviydyttiin ehjin nahoin sunnuntaiaamuna, vaikka Turku-Tampere -matka kesti melkein neljä tuntia :D
|
Huhheijaa! |
"Hymy on lyhin etäisyys kahden ihmisen välillä." - Victor Borge
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti